Tapanani ei ole jättää asioita viime tinkaan. Mieluummin teen kaiken pää höyryten vauhdilla valmiiksi kuin lykkään aloittamista ja pakerran viimeisenä iltana puolilleöin. Aina ei kuitenkaan kaikki mene suunnitelmien mukaan.
Lukupiiriin piti lukea Wirginia Woolfin Mrs. Dalloway. Varasin sen Salon kirjastosta itselleni, mutta en ehtinyt Saloon moneen viikkoon. Lopulta edellisen viikon perjantaina hyppäsin junaan ja lunastin kirjan itselleni. Ei paniikkia. Vielä 5 päivää aikaa lukea.
Perjantai kuitenkin humahti ohi. Samoin lauantai, ja vielä sunnuntaikin. Sunnuntai-iltana havahtuin siihen, että on enää kaksi päivää lukea koko kirja. No, ei kiirettä silti. On sitä ennenkin ahkeroitu.
Mutta maanantaikin katosi kuin savuna ilmaan. Illalla tajusin puolikuolleena, että on enää tiistai aikaa lukea Mrs. Dalloway. Tietysti vaihtoehtona olisi ollut jättää kirja lukematta ja palata siihen ajan kanssa. Mutta ei.
Tiistai-aamuna siis nousin aikaisin lukemaan. Kävin yhdellä luennolla, menin kirjastoon lukemaan. Tuli nälkä, menin kahvilaan lukemaan. Alkoi väsyttää, menin kotiin ja tuijottelin aikani telkkaria. Ilta kymmeneltä aloin taas lukea. Ja niin vai se kävi! Kirja tuli luettua päivässä. Pääsin vieläpä ennen puoltayötä nukkumaan.
Ehkä tein vähän tyhmästi. Woolfin merkkiteos oli loistava kirja, jonka pariin olin halajannut päästä jo jonkin aikaa. Ideaalia olisi ollut saada perehtyä siihen kunnolla, makustella loistavia lauseita ja pohtia rakenteita ja syvällisiä ideioita, joita lukiessa heräsi, ajan kanssa. Mutta toisaalta. Mrs. Dalloway on tajunnanvirtaromaani. Tarinassa ei ole selkeää draaman kaarta tai juonta, vaan se hahmottaa ihmismielen juoksua ja elämän sattumanvaraisuutta ajelehtien eri henkilöiden tajunnassa. Tarina etenee keveästi mutta kertoo samalla hyvin syvällisesti elämästä, henkilöiden taustoista ja ajatuksista yhtä paljon peittäen kuin valottaen. Jos jonkun kirjan on hienoa lukea päivässä, sanoisin, että se on tämä. Nopea tahti ei haitannut, kun juoni oli yhtä ailahteleva kuin lukijansa. Oman ajatuksen harhailu ei vaikuttanut tarinan ymmärrettävyyteen, vaan ennemminkin paransi sitä. Lukeminen oli kiireestä huolimatta nautinnollista ja kaunista.
Kun kerroin lukupiirissä, miten olin nielaissut teoksen, joku huomautti, että sittenhän pääsin siihen todella aidosti käsiksi. Mrs. Dalloway kertoo yhdestä päivästä, ja sen kautta hahmottaa hahmojen koko tarinan eri hetkien ja mietintöjen kautta. Ehkä olikin siis ideaalia lukea kirja yhdessä päivässä. Kuin astuisi siihen sisään.
Ja ainakin nyt voin seuraavalla kerralla keskittyä rauhassa, ja kuin ensimmäistä kertaa, kaikkiin niihin kerronnallisiin herkkuihin ja ajattoman viisauden välähdyksiin, joita Woolf kirjassaan tarjoilee. Sillä seuraava kerta tulee, se on selvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti