maanantai 23. joulukuuta 2013

Kolmevee

Joulu on siitä mulle hyvää aikaa, että rakastan antaa ja saada lahjoja. Jos en pelkäisi muiden ahdistuvan, ostelisin lahjoja harvase päivä. Jouluna onkin ihanaa, kun voi olla päivästä toiseen innoissaan ja onnessaan kun lahjoja tippuu eteen ja omia saa jakaa. Jouluaatto on paras - oon hetkessä perheen kolmevee kuopus kun lahjoja aletaan jakaa. 


Tänä vuonna joulufiilis on vai ollut aika kadoksissa. Sitä ei löydy lahjojen paketoinnista, pipareista tai tortusita, ei hyasintista eikä kynttiläaamiaisista. Mutta ehkä se ei haittaa. Ehkä nautin vaan antamisesta ja levosta ja annan joulun tulla kun se on tullakseen. Vaikka sitten vuoden päästä. 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Keitaalla

Hiljattain hehkuttelin dyykkaamani traakkipuuta. Se ei kuitenkaan ole ainoa kotiin muuttanut kasvi. Vanhojen lakastuessa olen toisaalta surullinen, toisaalta iloinen, koska nyt voin hankkia uusia! Niinpä lähikukkakaupasta kotiutuikin kaikkien kovasti ihastelema helmivillakko, tai kotoisammin hernekasvi. Se on niin söpsä!



perjantai 20. joulukuuta 2013

Kiitos universumi!

Universumi on ollut viime päivät puolellani.


Lukujärjestystä tehdessäni yritin yli-innokkaana opiskeliana tsiigailla myös historian opetusohjelmaa. Nappailen sieltä usein kiinnostavia kursseja viikkojen täytteeksi. Tällä kertaa opetusohjelma ei kuitenkaan avautunut, muka ei ollut valtuuksia katsoa sitä. Ja pyh, ajattelin suuttuneena. Mutta sitten hoksasin, että universumi varmaan vaan yrittää sanoa että mulla on jo ihan tarpeeksi kursseja. Koska on. Eli kiitti universumi säätelystäsi!


Ja tänään haaveilin kukkakaupassa. Ajattelin ostaa itselleni joululahjaksi viherkasvin, mutta kaikki oli liian pientä tai kallista. Mutta sitten menin kotiin, vein roskat ja kas! Viereisessä roskiksessa oli kaksimetrinen traakkipuu! Tietenkin dyykkasin sen kotiin ja laitoin multiin. Ou jee, universumi!

Silmät ristissä


Joulun alla keittiönpöydästä tulee askartelupaja ja työpöydästä maalaamo. Illat venyy näprätessä ja tihrustellessa, eikä tuloksista hiiskuta kenellekään... 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Höpö nassu


En pidä itseäni eläinihmisenä, mutta sitten kuitenkin oon aina ihan pähkinöinä kun joku nelijalkainen on lähistöllä. Turussa hymyn tuo aina huulille Yo-kylä-hevosenakin tunnettu Kullannuppu-heppa. Helsingissä ollessani nukuin Iita-koiran kanssa samalla patjalla ja silittelin toisaalla Tikru-kissaa. Ja Kokkolassa sain uuden bestiksen Rebekasta. 

Repsu oli kyllä aika höpsö - sen lempiruokaa on tapetti suoraan seinästä ja se tykkää hyppiä edestakaisin häkissään. Höpsö mut söpsö. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Syksy huijaa


Talvi missä piileskelet? Turussa kadut ovat harmaita ja puut ruskeita. Käytin talvitakkia kaksi päivää ja laitoin sen takaisin kaappiin. 

Ainoa aavistus lumesta on pensaissa loistavat lumimarjat. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Too good a place to live in


Tajusin, että tämä on jo kolmas joulu tässä kodissa. Vuodet juoksevat ja sekoittuvat toisiinsa, mutta yhdestä muistan jokaisen - joka vuosi tonttu on ripustanut rappukäytävään karkkiköynnöksen. Ilahdun aina yhtä paljon sen nähdessäni. 



Ja niin taitavat ilahtua muutkin, sillä karkit katosivat parempiin suihin parissa päivässä. Ihanaa, miten joku jaksaa tonttuilla muiden iloksi. Ja ihanaa, että juuri täällä on koti. 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuin hetki ensimmäinen



Aamulla heräsin aikaisin ja läntinen taivas oli vaaleanpunainen. Tämä on hyvä enne. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Postikorttiestetiikkaa


Viime viikkoina oon ollut jälleen onnentyttö - posti on pudottanut luukusta monta kaunista korttia kavereilta maan äärissä. Takasivujen pientä piperrystä on ollut kiva lukea niin kuumeessa kuin aamupalalla, ja mieltä lämmittää myös kuvapuolten harkittu estetiikka. Kauniit kortit, kauniit ajatukset. Kiitti murut!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Pesä



Lempipaikkani kotona on parvisänky. Siitä on muodostunut oma pikku pesänsä muuten samaa tilaa olevassa kodissa, katon rajassa oleva nurkka johon voi iltaisin käpertyä rauhoittumaan ja lueskelemaan. Yritän rauhoittaa parvisängyn vain yöunille, päikkärit nukun yleensä sohvalla. Lisäsöpöyttä ja kotoisuutta unipesään on tullut vielä sattumanvaraisilla liinavaatevalinnoilla ja halpislukulampulla, jotka yhdessä tekevät sängystä vaaleanpunaisen maailman. Mihin olisikaan söpömpää sujahtaa illalla kuin pinkkiin pilveen katonrajassa, pehmeiden vällyjen väliin maailmalta piiloon. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Give me your hand and I'll hold it

Hidas, harmaa sunnuntaiaamu. Polttelen kynttilöitä, järjestelen kotia, hitailen. Ajatukset on samaa sävyä kuin Kauppatori viime viikon perjantaina, kun seisoin siellä sormet palellen ja jalat flunssasta painavina. En ole oikein tiedostanut marraskuun saapumista ja sitä, mitä se oikein tarkoittaa. Mutta tätähän se on. Hiljaisia, harmaita aamuja, kun ei ole kiire, kun ei ole väsy, kun huoneen vain täyttää kirkas kaihoisa laulu ja ikkunasta näkyy tasaisenharmaa taivas. 


Viikonlopun soundtrackina toimii Birdy, yleensä aivan liian haikea ja herkkä mutta näihin hetkiin juuri sopivan hienovireinen. People help the peolpe, siinä on viime kuukausien teemat tiivistettynä. Voinko pelastaa maailman hymyilemällä ystävälle, kysymällä mitä kuuluu? Mielestäni voin. 


perjantai 8. marraskuuta 2013

Muista hengittää

Viime päivänä arkea ovat suloistuttaneet:

kaverilounaat keskusteluineen
onnittelukorttien lähettely
intensiivinen opiskelu (kun se kerrankin sujuu!)
pyykinpesun tuoma raikkaus kotona
kynttilät aamupalalla
kaupungit valot pimeyden keskellä työmatkoilla


syksyn kaunein vesisade
askartelu
se että osaan vihdoin riidellä
punajuuririsotto vuohenjuustolla
arkkitehtuuriohjelmat telkkarissa
kandin aiheen keksiminen
lukuisat päiväunet
syysmyrskyn tuulet


maanantai 4. marraskuuta 2013

Muina bloggareina...

Monista blogeista ja sen kaltaisista viritelmistä huolimatta en ole koskaan osannut kutsua itseäni bloggariksi. Nyt se on kuitenkin taas askeen (tai postauksen) verran lähempänä. Sain blogihaasteen! Uuu!

Going To Rainin  Hanna valitsi minut haasteensa kohteeksi, mikä suuresti ilahdutti tälläistä kyselyjen ystävää. Ihan kaikkia sääntöjä en saa noudatettua, sillä en saa haastettua ihan yhtätoista blogia, mutta näillä mennään...

Haasteen säännöt: 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
6. Ei takaisin haastamista! 
Haastetut saavat itse päättää, haluavatko tehdä haasteen ilman 11 faktaa vai niiden kanssa. 


11 asiaa minusta

1. Lempisanani on autereinen.
2. Yritän aina elää mahdollisimman ekologisesti ja kestävästi, mutta minulla on pakastepitsapahe. 
3. Tykkään paljon lautapeleistä; äidin kanssa pelaan aina Trivial Pursuitia ja Aliaksessa olen liekeissä. 
4. Kun muutin omaan kotiini, päätin että leivon itse kaiken leipäni. Nykyään syön lähinnä kaupan ruisleipää. 
5. En ole koskaan lukenut Seitsemää veljestä. (Mutta Seitsemän koiraveljestä kyllä!) 



6. Lapsena leikin mieluiten legoilla ja rakentelin majoja. Isona musta piti tulla arkkitehti. 
7. Olen aika hyväuskoinen.
8. Pidän kotona aina tummaa suklaata karkottamassa makeannälkää.
9. Toivon vähän, että mulla on isona pitkä työmatka jonka taitan bussilla tai junalla. Siinä saisi paljon lukuaikaa.
10. Mulla on toivottoman huono numeromuisti. 
11. Pyöräilen kesät talvet kaikkialle. Viime aikoina olen tosin laiskistunut, mutta siihen auttaa vain itsensä karaiseminen. 


Vastaukset Hannan kysymyksiin

1. Missä koet olevasi oikeasti hyvä? -Minulla on älyttömän hyvä suuntavaisto, osaan kulkea vieraassa kaupungissa suvereenisti katsottuani kerran karttaa. Lisäksi olen hyvä leipomaan ja minulla on tooooooooosi pitkä pinna.
2. Mitä söit tänään aamiaiseksi? -Pussikeittoa. Ja se oli ah niin hyvää, mikä kertoo siitä että olen ah niin flunssainen. 
3. Millainen on suhteesi kirppiksiin? Mikä on parasta, mitä olet kirpputorilta löytänyt? -Tykkään kirppiksistä, mutta en oikein ole löytänyt Turusta mitään vakkarikirppistä jolla tulisi käytyä. Enkä oikein ikinä löydä mitään. Paras löytö on punainen nojatuoli, jonka ostin parillakympillä nelisen vuottaa sitten. 
4. Nimeä kolme asiaa/esinettä, jotka ovat kulkeneet mukanasi yli viisi vuotta. -Eräs lyijytäytekynä, latinamuki ja karttapallo. Plus monenmonta kirjaa...
5. Nimeä kolme asiaa/esinettä, joista voisit luopua juuri nyt, silmää räpäyttämättä. -Tämä on tosi vaikea. Syytän aina siitä sukuani, mutta olen aikamonen hamstraaja. Kaikkea saattaa tarvita vielä joskus...Jos kuitenkin jostain pitäisi luopua, sanoisin vaikka makuupussi, taimilaatikko ja herätyskello.


6. Mitä pelkäsit lapsena? Vähän kaikkea, taisin olla aika pelokas lapsi. Pimeää, koiria, korkeita paikkoja, ahtaita paikkoja, vieraita ihmisiä, vuoristoratoja... You name it. 
7. Onko elämässäsi tällä hetkellä jotakin liikaa? Tavaraa. 
8. Mikä teki sinuun viimeksi vaikutuksen? Ystävieni pyyteettömyys ja ihanuus, ku ne ovat hoitaneet mun asioita kaupassa käymisestä jääkaapin asentamiseen tämän flunssan aikana. Rakkaat. 
9. Mitä paperille painettua olet viimeksi lukenut ja missä? Viimeksi luin Zadie Smithin Kauneudesta -teosta, omassa sängyssäni. Päätin yrittää uudelleen lukea Smithiä testatakseni oliko vastenmielisyyteni sitä kohtaan lukiossa kirjan huonoutta vai oman lukemisen epäkypsyyttä. Tähän mennessä kallistun jälkimmäisen kannalle. 
10. Ennakkoluulo, joka osoittautui turhaksi? -Yleensä kaikki ennakkoluulot osoittautuu turhiksi. Viime aikoina olen purkanut lähinnä omia ennakkoluulojani; olen tajunnut esimerkiksi, että luennolle voi mennä myöhässä eikä siihen kuole!
11. Vaatekappale, joka kertoo sinusta jotakin? -Punainen villamekko. 


11 kysymystä uusille haastetuille

1. Missä askartelussa olet parhaimmillasi?
2. Lempikirjasi?
3. Soitatko jotain instrumenttia?
4. Milloin leivoit viimeksi?
5. Mitä kahvilaa suosittelisit?


6. Kaunein kaupunki jossa olet käynyt?
7. Mitä/ketä fanitit lapsena?
8. Mikä on mieliurheiluasi?
9. Elokuva joka itkettää sinua?
10. Miten päädyit bloggaamaan?
11. Joululahjatoiveesi?


Haastan mukaan seuraavat blogit




lauantai 26. lokakuuta 2013

Rakkaat britit


Makaan nyt neljättä päivää kotona kuumeessa, ja pakko sanoa että alkaa jo hiukan tympiä. Suosikkisarjat on katsottu loppuun, univelat nukuttu pois, leffoja on nähty niin monta että juonet alkavat sekoittua ja lemppariflunssaruoat lähinnä ällöttää. Flunssa jylläää vielä niin kovana, ettei huomenna voi suunnitellakaan lähtevänsä ulkomaailmaan, joten tuskaisena odotan huomista ja vielä yhtä toipumispäivää. Tai odotin...

Loppuflunssan pelasti näet juuri Yle Areena, britit ja näiden yhdessä tarjoama sarja Kirjava joukko. Pätkä on taattua saarivaltion laatua - napakkaa huumoria, älykköhabitusta ja viihdyttäviä hahmoja. Piirun verran loistavuutta lisää vielä se, että sarjan keskipisteenä on kirjakauppa. Komediasarja kirjakaupasta! Voisko parempaa olla?


En sano muuta, kun että nauroin uupuneiden keuhkojeni täydeltä monta monta kertaa jo ensimmäisen jakson aikana. Ja väitän, että se ei johdu mökkihöperyydestä. 

perjantai 25. lokakuuta 2013

Ne ruttuisemmat pullat

Gratiini on niitä vähemmän kuvauksellisia ruokia. Vaikka kuinka koettaisi asetella kaalinpaloja esteettisesti, ei kuvaa pelasta edes aiolisydän. (Uusin fiksaationi, Pirkka aioli. Hämmästyisitte jos tietäisitte mihin kaikkeen sitä voi laittaa.) Mutta toisaalta, tarvitseeko aina ollakaan niin filmaattista ruokaa. Oikeastaan olen sitä mieltä, että yleensä juuri ne kaikista sotkuisimmat mössöt ja ruttuisimmat pullat on kaikista herkullisimpia. Mitä pehmeämpää ja huolettomampaa, sitä turvallisempaa ja maistuvampaa. 

Tämäkin ruoka on tehty tosi löysin rantein ja spontaanisti. Kunhan muistin tykkääväni kaaleista ja syöneeni aikoinaan koulussa paljon linssigratiinia. Yksi plus kaksi on kaaligratiini, ja taas on parin päivän ruokapohdinnat ratkaistu. Gratiiniin kuuluu ehdottomasti kerma, vaikka en sitä juuri muuten ruoanlaitossa käytä. Juustokin sopisi, mutta tällä kertaa korvasin sen käyttämällä juustonmakuista kermaa. Mun mielestä gratiinin tulee olla pehmeää ja mössöistä, joten tätä ruokaa saa haudutella uunissa pitkään ja hartaasti. Oleellista on myös sekoitella vuokaa välillä, jotta nesteet eivät jää pohjalle ja päälikaalit kuivu koppuroiksi. 


Herkkukaaligratiini

2 parsakaalia
1 kukkakaali
2 dl vihreitä linssejä
4 dl Kolme juustoa - ruokakermaa
3 dl vettä
2 tl suolaa
ripaus pippuria

Jos käytät kuivattuja linssejä, anna niiden liota yön yli. Huuhtele linssit ja siirrä ne sivuun odottamaan. 

Lohko kaalit palasiksi, niin pieniksi kuin haluat ne syödä. Voitele uunivuoka. Heitä vuokaan kaalit, linssit, kerma, vesi ja mausteet. Sekoita kaikki sekaisin.

Paista uunissa ensin 1 tunti 175 asteessa. Sekoittele noin puolen tunnin välein. Laita sitten vuoan päälle kansi tai folio ja paista 150 asteessa vielä toinen tunti. 

Anna vetäytyä hetken ja nauti sitten pelkältään tai lisukkeiden kanssa. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Voi yhyy


Flunssa vie taas naista. Vaikka viime kuumeesta ei taida olla kuukauttakaan, on kurkussa taas kaktus ja kuumemittarissa pikkaisen liian isoja numeroita. Ei toivoakaan että jaksaisi raahautua jumppaan saati aamun pyykkivuorolle. Vähän heikolle tuntuu jäävän opinnotkin, vaikka eihän lukeminen nyt kovin raskasta pitäisi olla. Nähtävästi kaktuksen nielaiseminen kuitenkin vie enemmän keskittymiskykyä kuin luulisi...

Nooh onneksi ulkona sataa kaatamalla, tuuli ulvoo nurkissa ja kaupasta löytyi uutta ihanaa teetä. Pukka-merkin Original Chai tuoksui kaupassa jo paketin läpi niin hyvälle, että sitä ei vain voinut hylätä takaisin hyllyyn. Eikä hyvä tuoksu petä koskaan - juoma on ihanan mausteista ja pehmeää, mutta silti lämmittävää. Juuri täydellistä syysflunssan kaveriksi sohvan pohjalle. 

tiistai 22. lokakuuta 2013

Myrskyjä ja meditaatiota

Lokakuu viilettää ohi sellaista vauhtia, että jos en keskittyisi olemiseen voisi se kadota huomaamatta alta. Väsymykset ja stressit on onneksi taas pakottaneet ottamaan sopivan rauhallisesti (lue: normaalisti hullunmyllyn sijaan) ja vapaahetkinä on ehtinyt oikeasti nauttimaan syksystä. Toteamaan, että tänään on tiistai, tänään sataa, tänään olen elossa. 

Kiireen keskellä pysähtymistä ja keskittymistä auttamaan on löytynyt kaksi asiaa. Ensimmäinen löytyy netistä ja on nykyään lähes jokapäiväisessä käytössä pänttäyksen ja kirjoittamisen taustalla. Naturesoundsfor.me on ihana sivusto, jossa voi leikkiä olevansa luonto-dj. Eri valikoista saa valita erilaisia luonnon ääniä, eläinten huutoja tai vaikka airojen loisketta ja kolinaa. Useimmiten soittelen tuulta puun lehdissä tai lumimyrskyä lukemisen taustalle. Nukkuminenkin sujuu vaikeinakin iltoina vähän paremmin, kun taustalla kuuluu sateen rauhallinen ropina. 


Toinen rentoutumiskikka on perinteinen meditaatio. Fiksuna tyttönä ennakoin jo syksyn alussa kaipaavani lisärentoutusta ja ilmoitin itseni tietoisuustaidot ja jooga stressinhallinnan keinoina -kurssille. Nyt käyn kerran viikossa makoilemassa liikuntasalin lattialla, vähän venytellen ja hengitellen. Ja se on tosi ihanaa! Kesti aika kauan ennen kuin uskalsin tehdä kotiharjoituksia arkisinkin, mutta nyt uutena iltarutiinina on iltajooga ja kehomeditaatio. Yhteensä puoli tuntia hiljaisuutta, kevyttä liikettä ja rauhoittumista hengitykseen keskittyen, ja nukkumaan on niin paljon helpompi mennä. 

Mitä rentoutumiskikkoja tai stressinhallintakeinoja teillä on?

torstai 17. lokakuuta 2013

Kello kahdentoista kakku

Hyvällä kakulla on monta nimeä. Niin tälläkin: kokouskakku, kaljakakku, kello kahdentoista kakku... Viime viikko oli taas aika haipakkaa. Yhtenä päivänä kävi kuitenkin niin onnellisesti, että koko aamupäivä oli vapaa. Ja mitä sitä tyttö tekisi meditaatiotunnin ja kokouksen välissä jos ei leipoisi kakkua?

Tämä kakku sai innostuksensa yleisestä makeannälästä, hallituksen hyvinvointivastaaavana omaamastani velvollisuudesta hemmotella muita sekä Hannan blogin reseptistä. Vapaana aamupäivänä kaikki palaset osuivat yksiin. Oli aikaa leipoa, oli kokous edessä, oli hyvä fiilis ja syöjiä kakulle. Ja kuten kuvasta näkyy, operaatio oli varsin onnistunut. Tuo viimeinenkin pala katosi lautaselta ennen kuin kokous ehti loppua. 

Olutkakku oli leipomuksena aivan uusi tuttavuus, mitta sitä kiehtovampaa sitä olikin leipoa. On aina jotenkin hykerryttävää tietää, että ruoassa tai herkussa on alkoholia, vaikka eihän risotossakaan viinistä ole jäljellä kuin maku. Näin on tässäkin kakussa, eikä oluen maku edes erotu juuri mitenkään kakun muista vivahteista. Kakku on pehmeä, suloinen ja herkullinen. Eikä edes murene vaikka vegaaniversiosta jätin kananmunat pois. 


Vegaaninen olutkakku

2,5 dl tummaa olutta
225 g margariinia
2 dl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ rkl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1, 75 dl omenasosetta
2 dl soijajogurttia

Kuumenna kattilassa voi ja olut kiehuviksi. Vispaa sekaan kaakaojauhe ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet sekaisin. Kaada kolmanteen kulhoon omenasose ja jogurtti ja sekoita ne keskenään.

Kaada jogurttiseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten vähitellen jäähtynyt olutseos ja sekoita hyvin. 

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti. Kokeile tikulla kypsyys. Jos kakku meinaa tummua pinnalta, laita sen päälle uuniin leivinpaperia. 

Anna jäähtyä hetki ja tarjoile vaikka kahvin ja teen kanssa. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lokakuun lapsi


Vähän on vaikeuksia uskoa silmiäni, mutta totta se on: paprika kukkii. Keväällä istutettu paprika kukkii nyt, lokakuussa. Mitenköhän käy, koristautuuko kasvi jouluna itse punaiseen vai ehtiikö kylmyys ruskettaa sen lehdet ensin? 

lauantai 12. lokakuuta 2013

Unelma uunijuureksista

Jo monta viikkoa on ollut päällä kamala ruokablokki. Käyn arkisin syömässä opiskelijaruokaloissa ja iltaisin mutustelen leipää. Koskaan ei tule kokattua, ja viikonloppuisin iskeekin hämmennys - mistä ruokaa? Kyselen tutuilta ja siskoilta ihmeissäni, että mitä sitä ihmiset tapaavat syödä? Tuntuu että ruoanlaittotaidot ja ideat ovat kadonneet johonkin mustaan aukkoon. 

Nyt kuitenkin näkyy pilkahdus valoa tunnelissa. Löysin koko kesän syksyä odottaneen uunijuuresreseptin, kokkailin sitä ja onnistuin niin hyvin että taidan syödä tätä koko syksyn. Tässä nimittäin tiivistyy monta hyväksi havaittua elementtiä - uunissa valmistus eli se on helppoa, juurekset eli terveellistä ja ekologista, ja sairaan hyvä maku. Lisäksi ruoka on tosi muunneltavaa - juureksia voi vaihdella mieltymysten mukaan ja makua painottaa mausteilla vaikka tulisempaan suuntaan. Proteiinipitoisempaa tästä saisi esimerkiksi papuja lisäämällä. 

Reseptin alkuperä on Hesarin ohjeessa, jota hieman muokkailin. Uhkarohkeana heitin sekaan punajuurta, vaikka en edes tykkää siitä. Ja pannun sijaan hauduttelin juurekset kypsiksi uunissa. En tiedä millaista ruokaa alkuperäisellä ohjeella saa, mutta ainakin näillä muutoksilla juureksista tuli ihan mielettömän hyviä. Pitkä haudutus pehmentää kasvikset ja mausteet suloisen pehmeiksi ja maukkaiksi, ja maut sekoittuvat uunissa yhdeksi suureksi ihanuudeksi. Punajuurikaan ei erottunut, eikä siideri maistunut mitenkään läpi. Syysruokaa jos mikä.  



Uunijuurekset siiderissä

1 sipuli
(4) perunaa
(4) porkkanaa
(1) palsternakkaa
(3) punajuurta
2 rkl voita
2 rkl öljyä
2 dl kuivaa omenasiideriä (esim. Happy Joe)
3 rkl juoksevaa hunajaa
3 laakerinlehteä
2 tl timjamia
ripaus suolaa ja pippuria

Pilko sipuli, kuori ja pilko juurekset mieleisen kokoisiksi palasiksi. Kuumenna voi ja öljy pannulla ja kuullota sipulia ja juureksia hetki niin, että ne hieman pehmenevät ja ottavat väriä pintaan.

Voitele uunivuoka ja kaada vihannekset pannulta sinne. Lisää sekaan siideri ja mausteet ja sekoita sekaisin. Paista uunissa ensin 175 asteessa 1 tunti välillä sekoitellen. Laita sitten uuni pois päältä ja anna hautua jälkilämmöllä vielä tunti.

Tarjoile lämpimänä esimerkiksi kalan lisukkeena. 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Joko ollaan perillä?


Ihanaa on huomata, että tenttikirjan paksuudesta neljäsosa onkin lähdeluetteloa ja viitteitä. 

Vapaus koittaa vielä. 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Mikä maailma!


Yksi ilta joku tuntematon oli jättänyt mun pyörän tarakalle tälläisen lapun. Ihmiset on söpöjä. Maailma on ihana. Ei muuta. 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Päivien viemää


Yksi syy lisää rakastaa työpöydän uutta paikkaa - saa seurata päivä päivältä kun vastapäinen vaahtera puhkeaa syksyn väreihin. 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Keep the earth below my feet


Kehuin Mumford and Sonsia jo syyskuussa, ja se on selvästikin kaikkien kehujen arvoinen koska hullaantuminen jatkuu yhä. Koska olen repeat-toiminnon ystävä, suosikkilevyt kuluvat yleensä puhki parissa viikossa. Babel on kuitenkin toista maata - puhkikulumisen sijaan ostin sen oikeana plättynä!

Jos suinkin jostain löydätte, niin katsokaa ihmeessä kyseisen bändin livevetoja - ihan mieletön meininki. Koska ostin levyni bonusversiona, tuli mukana hauskoja kiertuedokkareita ja keikakpätkä Red Rocks-teatterista. Oh my oh my. That's what I call music.   

torstai 3. lokakuuta 2013

Sinfonioita ja kakofonioita

Hummusjutut jatkuu. Se on meinaan siitä kiva aihe, että siitä keksii loputtomasti variaatioita ja sen mukaisesti puhumista. Hummuksesta voi tehdä vaikka millaisia erilaisia versioita lisäämällä sinne eri aineksia. Nokkosta, punajuurta, papuja... Hummus imee itseensä melkein mitä vain makuja ja sulauttaa se ihanaksi sinfoniaksi. Tai joskus kakofoniaksi, mutta siitäkin voi ottaa opiksi. 

Tällä kertaa tein tomaattihummusta, joka on satumaisen helppo versio tavallisesta tahnasta. Senkun lisää perushummukseen tuubista tomaattipyreetä, joka senkin on sairaan halpaa. Rakastan tomaatteja, rakastan hummusta, kaikki voittaa. Tein tätä samaa hummusta elokuussa, ja silloin se maistui jännästi tomaatti-tonnikalakastikkeelta. Nyt se maistuu raikkaalta ja lempeältä. Reseptissä ei ole muuta eroa kuin sipulin määrä ja mausteet - pienillä jutuilla saa siis valtavia eroja aikaan. Mut niinhän se kai on elämässäkin. Pienet asiat ratkaisee ja silleen. 



Tomaattihummus

1 tlk kikherneitä
1/2 sipuli
1/2 tuubia (70g) tomaattipyreetä
rupaus suolaa ja pippuria
1 1/2 rkl lime- tai sitruunamehua
2 tl basilikaa
1 tl timjamia
1 tl savupaprikajauhetta
tarvittaessa öljyä notkistamaan tahnaa

Siivilöi ja huuhdo herneet ja piljo sipuli pieneksi. Sekoita kaikki aineet kulhossa ja soseuta sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää tarvittaessa loraus öljyä, jos tahna on liian paksua. Nauti leivän päällä, lisäkkeenä, miten vaan. 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Uusia perspektiivejä

Jostain syystä parhaat ja vimmaisimmat sisustus- ja siivouspuuskat tulevat aina yhdeltä yöllä, useimmiten vielä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Silloin pää meinaa hajota uusista ideoista, ajatukset pyörivät yhä suuremmiksi ja uudemmiksi ja lakanat kiertyvä rullalle kun levottomuuksissaan pyörii ympäri sänkyä. Joskus sitä nukahtaa ja herää maanantaina uuteen viikkoon kaikki uudet ajatukset unohtaneena. Joskus taas ei malta sulkea silmiään, vaan hyppää jalkeille ja alkaa toteuttaa ideoitaan uhmaten uuden viikon aloittavaa unenpuutetta. 

Näin tein minäkin - eräs yö toi tullessaan niin toimivia sisustusajatuksia, että oli pakko laittaa asunto uuteen uskoon just heti silloin. Naapuriparat, jotka saivat vartin kuunnella ropuamistani, mutta se oli kyllä harvinaisen hyvin käytetty vartti. Niin hyvin, että ihmettelen, miksi en ole aiemmin keksinyt kyseistä ratkaisua. 

Työpöytä sai uuden paikan ikkunan äärestä, ja seurakseen kummankin lipaston senkin muuttaessa eteiseen. On ihanaa pystyä katselemaan ulos tietokoneella istuessaan ja levittämään kaikki luentopaperit levälleen läksyjä tehdessä. Nyt en malttaisi muuta tehdäkään kuin hoidella hommia ikkunan ääressä. 




sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin



Mitä sitä muutakaan parikymppinen tyttö tekisi sunnuntai-iltana kuin myrkyttelisi huonekasvejaan? Fiikus ja kumppanit ovat saaneet ikäviä kavereita ällöistä hämähäkeistä, jotka syövät lehdet ja imevät voimat. Kukkakaupan myyjä sanoi että myrkytä ja äkkiä! joten tässä sitä ollaan. Toivottavasti rakkaat paranevat.  

lauantai 28. syyskuuta 2013

Joskus kokkaan vahingossa

Nykyään elämä on sen verta kiireistä, etten ehdi paljoa kokkailla kotona. Tai ehkä ehtisin, mutta priorisoin sen ajan mieluummin muuhun (lue = nukkumiseen) ja syön kunnon lounaan opiskelijaruokalassa. Tänä syksynä on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että hella saattaa seistä käyttämättömänä viikon ennen kuin paistan sillä yhden kananmunan. Sitten se on taan käyttämättömänä viikon. Epätavallista mulle, mutta jotenkin virkistävää. 

Joskus tulee kyllä vieläkin kokkailtua. Suunnitelmalliset ateriat tuntuu jäävän ajatuksen asteelle, mutta spontaanit ateriat pääsee ajoittain toteutukseenkin. Niinkuin tässä yhtenä iltana: tulin nälkäisenä töistä kotiin ja suunnittelin syöväni hedelmiä. Sitten tekikin mieli raejuustoa. Sille piti keksiä jotain seuraksi. Päätin pilkkoa paprikaa. Sitten jääkaapista löytyi tortillalevyjä. Päätin paistaa paprikat sipulin kanssa pannulla ja laittaa tortillojen väliin. Sitten löysin papuja. Heitin ne pannulle. Pöydällä lojui hunajaa. Heitin sitä sekaan. Ja pilkoin vielä hetken mielijohteesta manteleita joukkoon. Ja kas, iltakokkailuna olikin syntynyt lämmin ja herkullinen tortillatäyte, ihan vahingossa!

Samana päivänä kävi jotain muutakin kummaa. Menin ystävän kanssa parin tunnin jumpan jälkeen nälkäisenä kauppaan. Yleensä siinä käy niin, että mahan kurniessa ostaa kaikkea rasvaista ja sokerista, karkkia ja ranskiksia. Mutta nyt hämmennyttiin. Kummankin kroppa huusi proteiinia! kasviksia! ja ostoskoriin kertyi vain tervellisiä, fiksuja ruokia. Jäätelöaltaaseen en vilkaissutkaan. Niin kummaa, mutta hienoa! Jonkinlaista terveellistä kehitystä on havaittavissa.


Papupaprikatortillat

6 tortillalevyä
1 sipuli
1 suippopaprika
1 prk kidneypapuja
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl hunajaa
2 tl soijakastiketta
ripaus suolaa
kourallinen manteleita rouhittuna
lisäksi raejuustoa

Suikaloi paprika ja leikkaa sipuli siivuiksi. Kuullota niitä pannulla öljyssä ajoittain sekoitellen, niin että ne pehmenevät. 

Huuhtele ja valuta pavut ja heitä ne kasvisten sekaan pannulle. Sekoita hetki ja lisää sitten ensin hunaja hyvin sekoittaen, sitten soija ja suola jälleen sekoittaen. Heitä lopuksi joukkoon mantelit ja paista noin minuutti. Käännä levy pois päältä ja anna hautua hetki jälkilämmöllä. 

Lämmitä tortillalevyjä hetki mikrossa ja kasaa niiden keskelle paputäytettä ja raejuustoa. Nauti lämpimänä ja onnellisena. 


torstai 26. syyskuuta 2013

You're beautiful and found


William Fitzsimmonsia on hyvä kuunnella, kun tenttikirjat huutelee, ulkona tuulee ja jääkaapi on tyhjä. Sitä on hyvä kuunnella, kun kaverit näkee painajaisia, kun kuulee vaan huonoja uutisia ja kun ystävät itkevät. Kun aamuisin ei jaksa nousta ja kun iltaisin ei jaksa käydä suihkussa, nousta sohvalta tai hymyillä.  

I will never, I will never
I will never let you break
I will never, I will never
I will never let you break.

Kaikki  järjestyy kyllä. Niin on asioilla tapana. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Talven varalle


Kotona käydessä harrastin myös elämysmatkailua vanhempien kanssa. Auton takapenkillä istuen pääsin matkaamaan Keski-Suomeen ja käymään Suomen kaikissa huopatehtaissa. Niitä on kaksi.

Jylhien metsämaisemien keskeltä löytyneestä huopatehtaanmyymälästä ostin talven varalle maailman ihanimmat kengät, aidot huopikkaat. Ihanan paksua harmaata huopaa olevat nilkkurit ovat olleet toiveissa jo pidempään. Nyt ne lähtivät mukaan käsittämättömään 40 euron hintaan. Lisäetuna ihailin myymälän pihalla löntystäviä lampaita. Niistä oli ehkä näihinkin kenkiin tullut villa - aika metkaa. Ja ihanan aitoa. 

Näiden kanssa en palele koko talvena, enkä varmaan viitenäkymmenenä seuraavanakaan talvena! Nyt vain odotan lunta, että pääsen tonttuilemaan pitkin hankia. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Onneksi olen reseptipankki

Tapahtui tässä kuussa töissä: työkaveri aloitti lauseensa "Hei muuten kuulkaa kun mulla on omenia..." ja kuuntelematta sitä loppuun minä huusin jo innokkaana "Mulle voi antaa!" Hieman nolosti kävi, kaveri olikin kyselemässä vinkkejä omenoiden käyttämiseen ruoanlaitossa eikä lahjoittamassa niitä pois. Ups.

Mutta onni onnettomuudessa oli, että oon aika hyvä reseptipankki ja nytkin luettelin aika joukon hyviä omenareseptejä luvaten kirjoittaa pari parhainta ylös. Se selkeästi kannatti - työkaveri ilahtui ja lupasi tuoda mulle pari omenaa kiitokseksi. Ja seuraavana päivänä mulla oli laukussa paperille riipustettuna pari herkkua ohjetta, ja työvaatekaapissa odotti pussillinen omenoita. 

Kotona noudatin omia neuvojani ja paistoin omenoista piirakan. Jokavuotinen syksyn kohokohta on tehdä Anna Bergenströminn Pienen piirakkakirjan ohjeella Linnanpiirasta, joka on ehkä maailman parasta omenapiirakkaa. Tällä kertaa vähän muokkailin ohjetta, pienensin ja fiksasin, ja tulos oli jälleen taivaallinen. Oi syksy, oi omenat! 


Rukiinen linnanpiiras

250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
3/4 tl leivinjauhetta
8 keskikokoista omenaa

Sulata margariini kattilassa tai mikrossa ja laita se sivuun jäähtymään. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Kaada sekaan margariini ja sekoita taikinaksi. Taikina saa olla murumaista, älä huoli.

Voitele pyöreä piirakkavuoka ja kaada sinne 2/3 taikinasta. Painele se tiiviisti pohjalle ja reunoille. 

Poista omenoista siemenkodat ja pilko ne mukaviksi lohkoiksi, riippuen pidätkö piirakassasi pienistä vai suurista omenanpaloista. Levitä lohkot pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Murustele loppu taikina omenoiden päälle kuorrutteeksi.

Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa 35-40 minuuttia, tai kunnes se on ruskettunut kauniisti. Nauti!

lauantai 21. syyskuuta 2013

7015 aamua


Tähän maisemaan heräsin vähän yli 19 vuotta elämästäni. Aamu aamulta verhojen takaa paljastuivat samat koivut ja vanhat katajat, vain väritys ja valo muuttuivat. Tie vie yhä samaan suuntaan, aurinko nousee yhä vuorten takaa. Tähän on hyvä herätä vielä nytkin, vaikka (ja koska) se on harvinaista herkkua. Nukkua pitkään, nykäistä sängyssä köllötellen rullaverho auki ja sukeltaa keltaiseen maailmaan. Mielimaisemani. 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Historia elää

Turun päivään kuului ihanan ilotulituksen lisäksi vaikka mitä muuta. Itse vietin spontaanina sunnuntaita ja kipaisin hetken mielijohteesta Turun Hovioikeuteen avoimien ovien päivään. Jo pyörätiellä kiemurteli vastaan ulko-oville ulottuva jono, mutta pienen odotuksen jälkeen pääsin ystäväni kanssa ihmettelemään ovien sisäpuolista maailmaa. 

Akatemiatalo, jossa hovioikeus siis pitää majaansa, on valmistunut vuonna 1817, ja siitä lähtien se on nähnyt paljon ja monenlaista. Opastetulla kierroksella kuulimme muun muassa Turun palosta, kummituksista, Suomen presidenteistä, Venäjän keisareista ja oikeuden käytönnöistä. Talo on täynnä historiaa ja upeita taide- ja arkkitehtuuriyksityiskohtia, kuten symmetrian vuoksi rakennettuja ovia, jotka eivät johda minnekään. Seiniä koristaa lukemattomat upeat maalaukset, esimerkiksi Venäjän keisari Aleksanteri  
I:n valtava muotokuva. Vaikka kiersimme vain toisen kerroksen, kului siihenkin puoloitoista tuntia lähes lakkaamatonta tarinointia. 

Historia saa mut aina ihan sekaisin. Hovioikeudessa menneisyyden läsnäoloon teki lisävaikuttavuutta se, että sitä kaytetään vielä aktiivisesti. Ihmiset tosiaan tekee siellä töitään, kulkevat päivittäin samoilla käytävillä kuin jo 1800-luvun tuomarit kulkivat. Istuvat samoilla tuoleilla millä ennen istuttiin, niillä joita mä ihailin uskaltamatta koskea. Niinkuin kierroksen vetäjät totesivt, talo on elävä museo. Ja todella upea sellainen.   










Jotenkin taas huomasi puuseppäopintojen vaikutuksen, kun kaikista eniten taisin olla innoissani alkuperäisparketeista 1800-luvulta. Mutta olivat hienoja!