sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin



Mitä sitä muutakaan parikymppinen tyttö tekisi sunnuntai-iltana kuin myrkyttelisi huonekasvejaan? Fiikus ja kumppanit ovat saaneet ikäviä kavereita ällöistä hämähäkeistä, jotka syövät lehdet ja imevät voimat. Kukkakaupan myyjä sanoi että myrkytä ja äkkiä! joten tässä sitä ollaan. Toivottavasti rakkaat paranevat.  

lauantai 28. syyskuuta 2013

Joskus kokkaan vahingossa

Nykyään elämä on sen verta kiireistä, etten ehdi paljoa kokkailla kotona. Tai ehkä ehtisin, mutta priorisoin sen ajan mieluummin muuhun (lue = nukkumiseen) ja syön kunnon lounaan opiskelijaruokalassa. Tänä syksynä on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että hella saattaa seistä käyttämättömänä viikon ennen kuin paistan sillä yhden kananmunan. Sitten se on taan käyttämättömänä viikon. Epätavallista mulle, mutta jotenkin virkistävää. 

Joskus tulee kyllä vieläkin kokkailtua. Suunnitelmalliset ateriat tuntuu jäävän ajatuksen asteelle, mutta spontaanit ateriat pääsee ajoittain toteutukseenkin. Niinkuin tässä yhtenä iltana: tulin nälkäisenä töistä kotiin ja suunnittelin syöväni hedelmiä. Sitten tekikin mieli raejuustoa. Sille piti keksiä jotain seuraksi. Päätin pilkkoa paprikaa. Sitten jääkaapista löytyi tortillalevyjä. Päätin paistaa paprikat sipulin kanssa pannulla ja laittaa tortillojen väliin. Sitten löysin papuja. Heitin ne pannulle. Pöydällä lojui hunajaa. Heitin sitä sekaan. Ja pilkoin vielä hetken mielijohteesta manteleita joukkoon. Ja kas, iltakokkailuna olikin syntynyt lämmin ja herkullinen tortillatäyte, ihan vahingossa!

Samana päivänä kävi jotain muutakin kummaa. Menin ystävän kanssa parin tunnin jumpan jälkeen nälkäisenä kauppaan. Yleensä siinä käy niin, että mahan kurniessa ostaa kaikkea rasvaista ja sokerista, karkkia ja ranskiksia. Mutta nyt hämmennyttiin. Kummankin kroppa huusi proteiinia! kasviksia! ja ostoskoriin kertyi vain tervellisiä, fiksuja ruokia. Jäätelöaltaaseen en vilkaissutkaan. Niin kummaa, mutta hienoa! Jonkinlaista terveellistä kehitystä on havaittavissa.


Papupaprikatortillat

6 tortillalevyä
1 sipuli
1 suippopaprika
1 prk kidneypapuja
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl hunajaa
2 tl soijakastiketta
ripaus suolaa
kourallinen manteleita rouhittuna
lisäksi raejuustoa

Suikaloi paprika ja leikkaa sipuli siivuiksi. Kuullota niitä pannulla öljyssä ajoittain sekoitellen, niin että ne pehmenevät. 

Huuhtele ja valuta pavut ja heitä ne kasvisten sekaan pannulle. Sekoita hetki ja lisää sitten ensin hunaja hyvin sekoittaen, sitten soija ja suola jälleen sekoittaen. Heitä lopuksi joukkoon mantelit ja paista noin minuutti. Käännä levy pois päältä ja anna hautua hetki jälkilämmöllä. 

Lämmitä tortillalevyjä hetki mikrossa ja kasaa niiden keskelle paputäytettä ja raejuustoa. Nauti lämpimänä ja onnellisena. 


torstai 26. syyskuuta 2013

You're beautiful and found


William Fitzsimmonsia on hyvä kuunnella, kun tenttikirjat huutelee, ulkona tuulee ja jääkaapi on tyhjä. Sitä on hyvä kuunnella, kun kaverit näkee painajaisia, kun kuulee vaan huonoja uutisia ja kun ystävät itkevät. Kun aamuisin ei jaksa nousta ja kun iltaisin ei jaksa käydä suihkussa, nousta sohvalta tai hymyillä.  

I will never, I will never
I will never let you break
I will never, I will never
I will never let you break.

Kaikki  järjestyy kyllä. Niin on asioilla tapana. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Talven varalle


Kotona käydessä harrastin myös elämysmatkailua vanhempien kanssa. Auton takapenkillä istuen pääsin matkaamaan Keski-Suomeen ja käymään Suomen kaikissa huopatehtaissa. Niitä on kaksi.

Jylhien metsämaisemien keskeltä löytyneestä huopatehtaanmyymälästä ostin talven varalle maailman ihanimmat kengät, aidot huopikkaat. Ihanan paksua harmaata huopaa olevat nilkkurit ovat olleet toiveissa jo pidempään. Nyt ne lähtivät mukaan käsittämättömään 40 euron hintaan. Lisäetuna ihailin myymälän pihalla löntystäviä lampaita. Niistä oli ehkä näihinkin kenkiin tullut villa - aika metkaa. Ja ihanan aitoa. 

Näiden kanssa en palele koko talvena, enkä varmaan viitenäkymmenenä seuraavanakaan talvena! Nyt vain odotan lunta, että pääsen tonttuilemaan pitkin hankia. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Onneksi olen reseptipankki

Tapahtui tässä kuussa töissä: työkaveri aloitti lauseensa "Hei muuten kuulkaa kun mulla on omenia..." ja kuuntelematta sitä loppuun minä huusin jo innokkaana "Mulle voi antaa!" Hieman nolosti kävi, kaveri olikin kyselemässä vinkkejä omenoiden käyttämiseen ruoanlaitossa eikä lahjoittamassa niitä pois. Ups.

Mutta onni onnettomuudessa oli, että oon aika hyvä reseptipankki ja nytkin luettelin aika joukon hyviä omenareseptejä luvaten kirjoittaa pari parhainta ylös. Se selkeästi kannatti - työkaveri ilahtui ja lupasi tuoda mulle pari omenaa kiitokseksi. Ja seuraavana päivänä mulla oli laukussa paperille riipustettuna pari herkkua ohjetta, ja työvaatekaapissa odotti pussillinen omenoita. 

Kotona noudatin omia neuvojani ja paistoin omenoista piirakan. Jokavuotinen syksyn kohokohta on tehdä Anna Bergenströminn Pienen piirakkakirjan ohjeella Linnanpiirasta, joka on ehkä maailman parasta omenapiirakkaa. Tällä kertaa vähän muokkailin ohjetta, pienensin ja fiksasin, ja tulos oli jälleen taivaallinen. Oi syksy, oi omenat! 


Rukiinen linnanpiiras

250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
3/4 tl leivinjauhetta
8 keskikokoista omenaa

Sulata margariini kattilassa tai mikrossa ja laita se sivuun jäähtymään. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Kaada sekaan margariini ja sekoita taikinaksi. Taikina saa olla murumaista, älä huoli.

Voitele pyöreä piirakkavuoka ja kaada sinne 2/3 taikinasta. Painele se tiiviisti pohjalle ja reunoille. 

Poista omenoista siemenkodat ja pilko ne mukaviksi lohkoiksi, riippuen pidätkö piirakassasi pienistä vai suurista omenanpaloista. Levitä lohkot pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Murustele loppu taikina omenoiden päälle kuorrutteeksi.

Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa 35-40 minuuttia, tai kunnes se on ruskettunut kauniisti. Nauti!

lauantai 21. syyskuuta 2013

7015 aamua


Tähän maisemaan heräsin vähän yli 19 vuotta elämästäni. Aamu aamulta verhojen takaa paljastuivat samat koivut ja vanhat katajat, vain väritys ja valo muuttuivat. Tie vie yhä samaan suuntaan, aurinko nousee yhä vuorten takaa. Tähän on hyvä herätä vielä nytkin, vaikka (ja koska) se on harvinaista herkkua. Nukkua pitkään, nykäistä sängyssä köllötellen rullaverho auki ja sukeltaa keltaiseen maailmaan. Mielimaisemani. 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Historia elää

Turun päivään kuului ihanan ilotulituksen lisäksi vaikka mitä muuta. Itse vietin spontaanina sunnuntaita ja kipaisin hetken mielijohteesta Turun Hovioikeuteen avoimien ovien päivään. Jo pyörätiellä kiemurteli vastaan ulko-oville ulottuva jono, mutta pienen odotuksen jälkeen pääsin ystäväni kanssa ihmettelemään ovien sisäpuolista maailmaa. 

Akatemiatalo, jossa hovioikeus siis pitää majaansa, on valmistunut vuonna 1817, ja siitä lähtien se on nähnyt paljon ja monenlaista. Opastetulla kierroksella kuulimme muun muassa Turun palosta, kummituksista, Suomen presidenteistä, Venäjän keisareista ja oikeuden käytönnöistä. Talo on täynnä historiaa ja upeita taide- ja arkkitehtuuriyksityiskohtia, kuten symmetrian vuoksi rakennettuja ovia, jotka eivät johda minnekään. Seiniä koristaa lukemattomat upeat maalaukset, esimerkiksi Venäjän keisari Aleksanteri  
I:n valtava muotokuva. Vaikka kiersimme vain toisen kerroksen, kului siihenkin puoloitoista tuntia lähes lakkaamatonta tarinointia. 

Historia saa mut aina ihan sekaisin. Hovioikeudessa menneisyyden läsnäoloon teki lisävaikuttavuutta se, että sitä kaytetään vielä aktiivisesti. Ihmiset tosiaan tekee siellä töitään, kulkevat päivittäin samoilla käytävillä kuin jo 1800-luvun tuomarit kulkivat. Istuvat samoilla tuoleilla millä ennen istuttiin, niillä joita mä ihailin uskaltamatta koskea. Niinkuin kierroksen vetäjät totesivt, talo on elävä museo. Ja todella upea sellainen.   










Jotenkin taas huomasi puuseppäopintojen vaikutuksen, kun kaikista eniten taisin olla innoissani alkuperäisparketeista 1800-luvulta. Mutta olivat hienoja!

torstai 19. syyskuuta 2013

Baby you're a firework


Harvoja asioita jaksan intoilla yhtä paljon kuin Turun päivän ilotulitusta. (No okei ehkä ei ihan niin harvoja. Mutta silti.) Mikä siinä onkin, että taivaalla välkkyvät valot saavaat niin suurta riemua pienessä ihmisessä aikaan? Tähän ei todellakaan löydy mitään järkiperusteita - jonkin niissä vain riemastuttaa. Ilotulituksessa on yllätyksiä, yhteisöllisyyttä ja aavistus jännitystä ja seikkailua. Kontrastien kauneutta, valoa pimeyteen, taloista kaikuvaa pauketta... Sydän vain hyppii aina vähän tiiviimmin tulitusten välkkeessä.

Turun päivän ilotulituksessa on vielä yksi ihana elementti lisää. Se juhlistaa uutta kotikaupunkiani, rakasta Turkua. Eläköön Turku, mon amour! 

tiistai 17. syyskuuta 2013

Missä ja milloin



Syyskuu on suonut ihmeellisiä lämpöjä. Lauantaina töihin kävellessä oli varmasti ainakin +25 ja varpaat hikoili tennareissa. Oli vaikea asennoitua siihen, että syyskuussa voi paahtua teepaidassa. Ja nyt kun tuuli kääntyi, on vaikea tajuta että ulkona tarvitsee oikeasti takin. Onneksi olin elossa lauantaina, kävelemässä hitaasti jokirantaa, istumassa kiviportailla silmät sirrillä auringossa, putoavien keltaisten lehtien sateessa. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hold me fast



Näihin pitkiin syysaamuihin (ja päiviin, ja iltoihin) on asettunut asumaan Mumford & Sonsin Babel-albumi. Taidokasta soittoa, juurevaa laulua, kauniita sanoja ja ylipäätään lämmintä tunnelmaa täynnä olevat laulut vierittää tunteja eteenpäin, häivyttää kovan hiljaisuuden ja pehmentää ajatukset. Sunnuntai-aamu lämpimän peiton sisällä, valon kajastus verhojen välistä ja 

hold me fast, Hold me fast
Cuz I'm a hopeless wanderer
And hold me fast, Hold me fast
Cuz I'm a hopeless wanderer
And I will learn, I will learn to love the skies I'm under
And I will learn, I will learn to love the skies I'm under
The skies I'm under

perjantai 13. syyskuuta 2013

Syyhy


Postista kolahti salaperäisiä kolikoita. Heti alkoi sormet syyhyämään - on alkamassa askarteluprojekti, jota olen odottanut jo kauan. Tuloksia näette toivottavasti pian! 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Ruususen unta

Arjen totuuksia: huonoihin uniin auttaa niskajumppa, maanantaihin juoksulenkki kaverien kanssa. Väsymykseen auttaa nukkuminen ja stressiin neulominen. Nälkään auttaa proteiinibistro ja sotkuun siivoaminen. Myös ajatussotkuun auttaa siivoaminen. Siihen auttaa tosin myös jäätelö.  


Jännitykseen auttaa pelkoa kohti meneminen, odottamiseen auttaa hyvä lukeminen ja luennolla hereillä pysymiseen auttaa ajatus lounaasta. Pakahtumiseen auttaa musiikki ja jumitukseen venyttely. 

Jos kukaan ei osta kukkia, siihen auttaa se että ostaa niitä itse. 

Jos tahtoo nukkua söpösti, auttaa ruusumaljakko sängynpäädyssä. 

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua


Jumalainen valoilmiö odotti kotona, kun tanssahtelin zumbatunnilta kotiin. Syksy maistuu nannalle; hymyilyttävät jumppatunnit, roskalavaseikkailut villapaidassa ja loistavat brunssiruoat pitkien iltojen jälkeen. Villahuiviin kääriytyvät illat, sopivan väljät kalenterinsivut ja opiskelijalounaat. Rakastan ruokaa juuri nyt. Rakastan syksyn valoa, tähtitaivaita ja fetajuustoa. Rakastan mukulakiviä, lukujärjestyksiä, Koskenniemenkatua, bussissa lukemista ja syviä unia. Rakastan vähän kaikkea. Onnentyttö. 

torstai 5. syyskuuta 2013

Hetkessä



Hyvästä illasta kertoo se, että aamulla kamerasta ei löydy yhtään kuvaa itse bileistä, mutta kuva suihkulähteeseessä kastuneista kengistä. Mun elämä on ihana.  

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Merkkejä

Syksyn tunnistaa monista merkeistä. Villapaidoista, pölyttyvästä tuulettimesta, teemukeista tiskipöydällä ja jäätyneistä korvista työmatkalla. Luennoista, tähtitaivaasta ja autioista rantakaduista. Sen näkee myös keittiössä. Tietyt ruoat on aina tauolla kesällä ja tiettyjä tekee mieli aina syksyllä. Pitkästä aikaa haaveilen makaronilaatikosta. Ja sämpylöiden leipomisesta. Niiden paistamista ei ole voinut edes ajatella kesän helteillä.

Yksi syksyn merkki on hunajapurkin löytyminen kaapin uumenista. Olin ihan unohtanut että omistan sellaistakin, mutta yhtäkkiä tuli viileiden tuulien mukana sellainen olo, että hunajaahan tässä nyt tarvitaan. Jotenkin hunaja sopii syksyn viileyteen ja kesähaikeuteen. Ja jotenkin kaikkien aikaisempien ajatuksieni vastaisesti se sopii wokkiin!


Hunajawokki

1 sipuli
2 porkkanaa
1/2 punaista paprikaa
1/2 vihreää paprikaa
250 g yrttitofua
3 rkl ruokaöljyä
3 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
nuudeleita

annosten päälle maun mukaan chilikastiketta

Siivuta sipuli puolirenkaiksi. Kuori ja suikaloi porkkana, suikaloi paprikat. Keitä nuudelit ja valuta ne lävikössä.

Kuumenna öljy (wok)pannussa ja kuullosta sipuleita. Lisää hunaja ja sekoittele, paista niin kauan että sipulit muuttuvat kuultaviksi. Murustele käsin tofu sipulien sekaan. Paista kunnes tofu alkaa aavistuksen ruskistua ja rapeutua.

Heitä pannulle porkkanat ja paista keskilämmöllä koko ajan sekoitellen. Kun porkkanat ovat hieman pehmenneet, lisää joukkoon paprikat ja soijakastike. Lisää tarvittaessa myös hunajaa. Paista yhä sekoitellen, kunnes kasvikset ovat hieman kypsyneitä mutta silti rapeahkoja. Kokeillen oppii.

Heitä keitetyt nuudelit wokkiin ja laita levy pois päältä. Sekoita vielä hetki ja nostele lautasille. Mausta maun mukaan chilikastikkeella. 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Katse kaukaisuuteen

Juhlien kunniaksi toteutin sisustushaaveen. Karttaviirit jäivät kattoon koristamaan arkisiakin päiviä.