Voi tuttavaparat.
Oon tänään lähetellyt vanhemmille ja kavereille tälläsiä kuvaviestejä:
Toisin sanoen oon hehkutellut sitä, että kauan haaveilemani ja monta viikkoa sitten tilaamani blenderi tuli vihdoin!
Edellinen tehosekoitin hajosi siis joulukuun banaanijätskimaniassa. Sain joululahjaksi rahaa ostaa uuden, ja panostin oikeasti hyvään ja laadukkaaseen koneeseen. Nähtävästi niin hyvään, että kaikki muutkin halusivat sellaisen ja se oli pari viikkoa loppu liikkeestä. Mutta tänään vihdoin sain kantaa jäisiä teitä pitkin valtavan pahvilaatikon kotiin ja kuoria sieltä esiin tämän ihanan Wilfan. Oi onnea! Nyt saan viimeinkin taltutettua kuukausia kestäneen hummushimoni!
Onnistunut ostos toi loppuillaksi kestohymyn huulille. Vähän kyllä hämmensi olla niin iloinen jostain laitteesta. Yleensähän vastustan kaikkea ostamista ja koneita ja kuluttamista. Ja nyt hihkun innosta kun itse sain uuden tavaran. Miten tähän voi suhtautua?
Näin puolustelin asiaa itselleni:
Toisaalta, ostan tosi harvoin uutta. Pyrin kuluttamaan mahdollisimman vähän, ja blenderi oikeastaan auttaa siinä koska voin kokkailla monipuolisemmin einesten ostamisen sijaan. En ostanut konetta sen itsensä takia, vaan sen takia että tarvitsin sitä, ja vain vanhan rikkinäisen koneeni kierrätykseen. Ja lisäksi noudatin iskän toistelemaa sanontaa: "Köyhän ei kannata ostaa halpaa". Eli panostin laatuun. Nykyään parilla kympillä saa mitä vain, mutta halvat koneet saa usein kiikuttaa kaatopaikalle jo parin vuoden sisään. Uhraamalla vähän enemmän rahaa uskon saaneeni vähän pidempään palvelevan koneen.
Tiedä sitten onnistuinko taas vain ylipuhumaan itseni materialismin puolelle, vai onko ostospäätöksen takan oikeasti objektiivisesti katsottuna järkeä. Mutta blenderi tuli kotiin ja oi oon niin onnellinen.
Jotkut innostuu uudesta telkkarista, mä halailen mun blenderiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti