keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kolmen viikon kujanjuoksu

 
Huhhuh.

Huhhuhhuh.

Tammikuu on vienyt mehut. Tuntuu että viimeiset viikot on olleet sellaista jatkuvaa kujanjuoksua, jossa aina joku uusi juttu pamahtaa eteen kun edellisestä on rämpinyt yli. Oon kahlannut monta tuhatta sivua kirjallisuutta tenttiä varten. Samaan aikaan on pitänyt päntätä venäjää ja lukea toisen kurssin artikkeleita. Ja ai niin siltä kurssilta on myös case-tehtäviä. Sitten olisi sellaisia pikkujuttuja kuin harkkahaku ja vaihtohaku. Ja toimintakertomus. Ja yksi raportti. Ja yksi projekti. 

Oikeasti viime viikkoon asti meni ihan hyvin. Jaksoin kahlata parisataa sivua proosaa ja naputella siihen päälle pari harkkahakemusta, blogata vähän illalla ja herätä taas aamulla innolla päivään. Mutta sitten sattui. Nyrkkeilytunnilla naksahti joku lihas rikki (Punnertaessa. Olis edes mennyt nyrkkeillessä.) ja siitä asti on pitänyt pysyä kaukana liikuntasaleista. Ulkona kadut on taas peilijäätä ja vesilätäkköä. Joten en ole päässyt liikkumaan nyt viikkoon. 


Ja sen kyllä huomaa. Tasainen energia ja innostus ovat vaihtuneet väsymykseen ja karkinhimoon. Hommiin ei jaksa keskittyä, eikä lukeminen solju. Kun tulee päivän päätteeksi kotiin, kaatuvat seinät päälle ja tekee mieli huutaa. Turhauttaa! Huomaan paremmin kuin koskaan ennen, miten tärkeää on päästä liikkumaan. Urheileminen vaikuttaa todella paljon jaksamiseen ja mielenterveyteen. Kun liikun, olen iloinen ja pirteä. Ruoka maistuu hyvälle ja uni tulee kun on sen aika. Nyt vai viikon paikallaanolon jälkeen olen koko ajan äkäinen ja möksmöks. 

Kun en pääse liikkumaan, en saa millään pysäytettyä sitä pientä stressiä ja jännitystä joka on opiskellessa päällä. Rentoutumisvaihde ei toimi. Aamulla herätessä on jo valmiiksi väsynyt iltaa varten. 

Onneksi tässäkin kujanjuoksussa on valoa näkyvissä. Tentti on ohi ylihuomenna, ja muutkin velvollisuudet on aika hyvin hoidossa. Taivaalta on luvattu lunta, joten ulkoilemaan pääsee pian vaikka käsivarsi kipuilisikin. Ja viikonloppuna on edessä matka kotiseudulle, vanhempien jääkaapin äärelle. 

Vielä yksi päivä ja sitten saa vähän huokaista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti