lauantai 30. tammikuuta 2016

På vej til dansk

Jeg kan godt lide at lære dansk. 
Jeg går till Sprogcenter altid on mandagen og onsdagen. 
På skole snakker jeg med veninde. 
Nu læser jeg også en bog på dansk.


Tanskan opiskelu etenee tasaista kahden tunnin viikkotahtia, ja muuttuu samalla mielenkiintoisemmaki ja palkitsevammaksi. Meidän parinkymmenen hengen ryhmä on kutistunut noin kahdeksaan oppilaaseen, mikä on toki sääli mutta myös ihan mukavaa. Nyt tunneilla on tuttavallisempi fiilis, ja opettaja ehtii keskittyä jokaisen huomioimiseen enemmän. Viime viikolla hän vihdoin oppi mun nimen, ja tällä viikolla hänelle selvisi että osaan ruotsia. Hyvä hyvä.

Ruotsinosaaminen tuli esiin, kun opettaja vei meidät tunnilla Kielikeskuksen kirjastoon. Muiden valkatessa alkeistason kirjoja minä hiippailin toiselle hyllylle ja nappasin aiemmin bongaamani Astrid Lindgrenin mukaan. Opettajan ilme oli aika hämmentynyt, kun ojensin sen lainattavaksi. Selvittelin sitten siinä miten alkeiskirjat ovat turhauttavan helppoja kun lukeminen sujuu melkein kuin vettä vain. Ope ymmärsi, mutta alkoi tosin luottaa vähän liikaa mun tanskantaitoihin. Luokkaan palatessa hän yritti meinaan käydä kanssani vähän liian monimutkaista keskustelua ruotsin ja tanskan eroista  - tanskaksi tietenkin. Mutta mistäpä sitä ei selviäisi hymyilemällä ja nyökyttelemällä. (Plus opin että ruotsissa sanotaan jätte ja tanskassa meget. Jätte tulee kuulemma jättiläisestä - käy järkeen!)

Veljeni Leijonamielen lukeminen onneksi sujuu juuri sopivan hyvin ja haastavasti. Sanan sieltä, toisen täältä saa tarkistaa jostain, mutta tuttu tarina auttaa paljon. Ja voi miten kirja kuvituksineen ja hahmoineen viekään suoraan lapsuuteen. Jo parin ensi sivun jälkeen oli aivan hurmaantunut ja hymyilin keskellä luokkahuonetta itsekseni. Voi kirjat ja kevät, ah!

torstai 28. tammikuuta 2016

5/10

Vähän on nyt jäänyt tämä kuukausiraportointi. Viides vaihtoajan virtanpylväs hurahti ohi jo viikko sitten, ihan huomaamatta. Enää en laskekaan kuukausia saapumisesta eteenpäin, vaan enemmänkin lähtemisestä taaksepäin. Kymmenen kuukauden aika tuntuu muutenkin vähän hassulta, kun yksi kuukausi meni jouluna Suomessa, ja kesäkuussa ei olekaan opintoja joten lennähtänen jo toukokuun lopussa Suomeen. 

Viime torstai oli siis enemmänkin tavallinen viikonpäivä, ja ensi sunnutai on merkityksellisempi - silloin on enää neljä kuukautta tanskaelämää jäljellä. Se on aika vähän se, varsinkin kun ovella kolkuttaa jo kevät. 


Tämä kuva on viime lauantailta - silloin lämpötila nousi plussalle, sumu valtasi kadut ja maailma loppui ennen vuonon vastarantaa. Kevät tuli sen jälkeen rytinällä. Lumet sulivat vesisateessa, tuui puhalsi loputkin pois ja lämpötila kipusi lähelle kymmentä astetta.

Tänään olo oli kuin maaliskuussa. Aurinko paistoi, linnut sirkuttivat ikkunan takana ja vielä viideltä oli valoisaa. Kuvitelkaa, laitoin kevätkengät jalkaan ja kuljin takki auki. Tammikuussa! (Rehellisyyden nimissä pitää kyllä sanoa että tällä varustukselle kuljin vain kuntosalille, jonne on kotoa ehkä viisikymmentä metriä. Mutta silti!) Kevätkeveys valtasi mielen. 

Tein myös lukujärjesteksen alkavalle lukukaudelle. Taktisesti valitsin kurssit siihen malliin, että yliopistolla tarvitsee olla vain maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona. Loppuviikon voin siis opiskella omaan tahtiin missä huvittaa, polkea ympäri naapurikuntia ja muutenkin fiilistellä Tanskaa ja Jyllantia. Niin herkullista että melkein hävettää. 

On sellainen fiilis, että keväästä taitaa tulla vallan mainio.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Tämä talo on tyhjempi nyt

Helmikuu hätyyttelee jo tammikuun viimeisiä päiviä, mutta mun elämä on edelleen kummallista lomankaltaista olemista. Viimeiset palautukset ja projektin tentti käärittiin pakettiin viime torstaina, ja seuraavat kurssit alkavat vasta ensi viikolla. Oikein mitään rutiineja tai aikatauluja ei siis ole, ja se tuntuu vähän kummalta. Onhan tässä lomailtu jo kohta puolitoista kuukautta. Kyllä on rankkaa. 

Vähän lisäsäihkettä arkeen toivat myös viime torstaina Suomesta Aalborgiin lennähtäneet siskot. Vieraiden kanssa oleminen oli kuin lomaa lomasta. Vajaat viisi päivää hujahtivat liian nopeasti.


Siskot olivat ensimmäiset vieraat, joita olen tänne Aalborgiin saakka saanut. Jo ihan tyyppien näkeminen oli ihanaa, mutta myös turistioppaana toimiminen ja itsellekin uusien paikkojen koulaminen täällä oli vallan mukavaa. Oikeastaan olen halunnut jo pitkään näyttää näitä paikkoja ja tätä elämää tutuille, joten oli kiva vihdoin päästä oikeasti näyttämään mitä kaikkea olen löytänyt ja missä oikeasti asun. 


Yhdessä kierreltiin keskustaa ja kauppoja, tsiigailtiin vuonossa seilaavia jäälauttoja, kahlattiin lumessa Sønder Trandersin pikkukyläidyllissä ja kokkailtiin iltaruokaa kotikeittiössä. Itsekin näin uusia paikkoja, kun esimerkiksi tarkastettiin maisemat Nordkraftin katolta ja ihmeteltiin Musikkens Husin arkkitehtuuria ja kokoa. 


Viikonlopun loskainen sää vähän hyydytti ulkoiluhaluja, joten yksi päivä vietettiin myös Storcenter-kauppakeskuksessa ja Tanskan suurimmassa Bilkassa kierrellen. Tutustuttiin myös kaupungin parhaaseen kaakaoon sekä kolmeen erilaiseen voileipäravintolaan. Ja pålægschocoladeen. Ja æbleskivareihin. Tanskan ruokakulttuuri tuli siis majoneesisalaatteja myöten hyvin tutuksi, kuten myös keskikaupungin kadut ja opiskelijakämpän tavat. 


Täällä vierailemista helpottaa kyllä valtavasti Rejsecard, jolla saan kuljettaa vieraita mukanani. Koko Tanskassa toimivalle matkakortille saa itse ladata tarvitsemansa määrän rahaa, ja sitten sillä huristella pitkin maita ja mantuja. Kaverin saa mukaan helposti kun vain pyytää bussikuskia kirjaamaan sisään vähän useamman määrän matkustajia. Nyt siskot pääsivät kaikkialle kätevästi samoilla halvoilla hinnoilla kuin minä, eikä tarvetta erillisille lipuille ja kolikkojen kaivelulle ollut. Samalla tavalla kuskasin syksyllä kaveriani Kööpenhaminassa. 


Takana on siis ihana viikonloppu ja mieli täynnä hauskoja muistoja. Nyt oma huone tuntuu autiolta, kun lattia näkyy syrjään siirrettyjen patjojen paikalla ja kaapeille pääsee parilla askeleella. Jääkaappi on täynnä yhteisiä ruoanloppuja, muistikortti kuvia ja kalenteri tyhjää. Aika aloittaa arki, valita kurssit ja miettiä mitä keväällä tekisi. 

perjantai 15. tammikuuta 2016

Paluu lähipuiston poluille

Täällä taas.

Joululoma Suomessa tarkoitti näköjään myös hiljaisuutta blogissa, mutta ehkä ihan hyvä niin. Pitkä ja rentouttava loma oli kyllä paikallaan syksyn kiireiden jälkeen. Oli aivan ihanaa vierailla kavereilla, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin. Tarpoa pakkasessa ja lukea joululahjakirjoja. Olla vain ja ihmetellä. 

Eilen piti kuitenkin palata Tanskaan, ja pitkän pitkän matkan jälkeen rantauduin viime yönä lumiseen Aalborgiin. Tännekin on joululoman aikana saapunut talvi. Lunta on melkein enemmän kuin Orivedellä, mutta pakkasta ei onneksi ole kuin muutama hassu aste. Kauppareissullakin piti kouriutua hanskoista ja huivista etten ihan paahtunut Suomen pakkasten jälkeen. 

Tuntuu ihan hassulta että täällä on talvi ja lunta. Tuntuu että se kuuluu Suomeen, ja tämä on joku huijaustalvi. Mutta pakko se on uskoa. Kovin todellisia ovat ainakin lumipenkat joiden yli pitää kiivetä tien yli loikkiessa sekä ulko-oven eteen jäätyneet jääkimpaleet - nähtävästi lumityöt ovat ainakin etelästä tulleille kämppiksilleni tuntematon käsite. 


Vaikka ihana Suomi vähän vielä kummittelee kaipauksena, niin kummasti jo päivässä arki on laskeutunut pikku huoneeseeni. Samat tavat syödä aamupalaa sängyssä, samat öiset kohinat patterista, sama kylmä kylppärin lattia. Varsinkin samat lähipuiston polut miellyttävät, ja niille oli oikeasti kiva palata. Arki lähtenee ihan käsistä jo pian, kun kaikki joulun yli työnnetyt hommat tuntuvat pulpahtelevan esiin alitajunnasta. Lähipäiville on ainakin projektin tenttiä, työnhakua, portfolion vääntämistä ja kevään lukujärjestyksen suunnittelua. Aika tuskin siis tulee käymään pitkäksi, vaan lomalla kerätyn energian voi saman tien käyttää uusiin askareisiin.